Parempaa ennakkotietoa työelämään tulevan metsäkonekuljettajaopiskelijan osaamisesta
Metsäkoulutus ry:n, Riverian, Sedun, Gradian ja TTS:n yhteishankkeessa on kehitetty metsäkoneenkuljettajaopiskelijoiden työelämässä oppimista. Hankkeessa tuotettu työkaluja, joiden avulla opiskelija pystyy tunnistamaan oman osaamisen tasonsa. Opiskelijan on helpompi esitellä omia taitojaan, jos hän tunnistaa oman työskentelynsä tuottavuuden. Tätä varten on luotu kolme erillistä testiä, joita opiskelijoille tehdään ennen työelämässä oppimaan siirtymistä. Kaksi testeistä on laadittu harvesterille ja yksi kuormatraktorille. Harvesterille on tehty erikseen testit uudistus- ja harvennushakkuille, sillä harvennushakkuun lomakkeella keskitytään enemmän harvennuksen laadun havainnointiin. Lomakkeet on laadittu yhteistyönä hankkeessa toimivien opettajien kanssa.
Lomakkeissa on pyritty kuvaamaan opiskelijan tuottavuutta eli kuinka kauan yksittäisen kuorman keräämiseen menee aikaa tai kuinka monta runkoa käsitellään tunnin aikana. Tuottavuuden lisäksi lomakkeella varmistetaan myös muita keskeisimpiä taitoja, kuten oikean harvennustiheyden määrittämistä ja tehdyn harvennuksen tiheyden todentamista maastossa koneen puomin tai relaskoopin avulla. Lisäksi arvioidaan harvennuksen laatua jäävien puiden kolhujen sekä pitkien kantojen osalta. Tämän lisäksi varmennetaan mittalaitteen virittämisen osaaminen.
Kuviin 1 ja 2 on koottu opiskelijoiden tuloksia oppilaitoksen työmaalta ennen työelämään oppimisen siirtymistä. Eri värit kuvaavat eri oppilaitoksen opiskelijoita. Jo nyt voidaan todeta, että kuormatraktorilla malli toimii varsin hyvin. Suuri osa opiskelijoilta on viivojen välissä, jolloin heidän tuottavuutensa on jo tasolla, jolla heidän pitäisi pystyä toimimaan työssäoppimisessa. Harvesterin kuljettajista tarvitaan vielä lisähavaintoja, jotta mallin toimintaa pystyttäisiin tarkemmin arvioimaan.
Kuva 1. Yhteenveto opiskelijoiden kuorman keräys nopeudesta kuormatraktorilla eri kuljetusmatkoilla.
Kuva 2. Yhteenveto ruonkojen käsittelynopeudesta hakkuukoneella erikokoisilla rungoilla.
Lomakkeita on testattu ja testataan edelleen opettajien kesken. Kokoontumisissa on myös tullut kehittämisideoita, kuten kuormankeruu kuvaajan aika akselin suunnan muuttamisesta, jolloin kuvaajasta saataisiin informatiivisempia. Lisäksi lomakkeelle kaivattiin tekstikenttää, johon voisi kuvata esim. olosuhteet, jotka vaikuttavat saatavaan tulokseen. Kuormatraktorin lomakkeeseen toivottiin lisäksi arviointia puretun pinon laadusta sekä siitä, millaisilla kuormilla ajoa on tehty. Onko kyseessä ollut monilaji-, kuitu- vai tukkikuorma. Lisäksi toivottiin lomakkeiden vieminen sähköiseen muotoon, jolloin niiden täyttäminen olisi helpompaa. Sähköisestä lomakkeesta on jo tehty ensimmäiset versiot ja niitä kehitetään edelleen.
Opiskelijat ovat ottaneet testilomakkeet positiivisesti vastaan. Heistä on ollut mielenkiintoista saada selville oman osaamisen taso. Lisäksi joidenkin opiskelijoiden kohdalla on havaittu puutteita esim. mittalaitteen virittämisestä tai oikean harvennusvoimakkuuden määrittämisestä. Opiskelijoiden ollessa vielä kouluntyömaalla on osaamispuutteisiin ollut helpompi puuttua. Palautetta opiskelijoilta on kerätty suullisesti testin tekemisen yhteydessä.
Kun opiskelijat ovat hakeneet itselleen työelämässä oppimisen paikkoja ovat he hyödyntäneet saatuja tuloksia. Yrittäjät ovat ottaneet tiedot positiivisesti vastaan. Heistä on ollut hyvä saada tarkempaa informaatiota työelämässä oppimisen paikkaa hakevasta opiskelijasta. Tulokset ovat myös vaikuttaneet siihen, onko yrittäjä tehnyt opiskelijan kanssa palkattoman koulutussopimuksen vai palkallisen oppisopimuksen.
Hanke jatkuu vielä vuoden 2025 syksyyn, jonka jälkeen hankkeessa tehdyt materiaalit ovat myös muiden koulutuksenjärjestäjien käytettävissä.
Hanketta rahoittaa Metsämiesten Säätiö. Lahjoitukset ja säätiöfuusiot ovat tärkeä osa Säätiön yleishyödyllistä toimintaa. Lisätietoa on saatavilla osoitteesta www.mmsaatio.fi.
Lisätietoja:
Juhani Turunen Riveria, juhani.turunen@riveria.fi
Ville Manner Metsäkoulutus ry, ville.manner@metsakoulutusry.fi