Metsäala kuuluu ja näkyy Keski-Pohjanmaan ammattiopistolla
Keski-Pohjanmaan ammattiopistossa tehdään aktiivista koulutusmarkkinointia ympäri vuoden. Pääpainopiste on luonnollisesti yhteishakua edeltävät kuukaudet ja uusien koulutusten aloitusajankohtien lähestyessä. Opistoa ja sen tarjoamia koulutuksia markkinoidaan erilaisissa tapahtumissa, julkaisuissa ja tietenkin sosiaalisessa mediassa. Koulutusmarkkinoinnissa tiedotetaan samalla luonnollisesti koko alasta; sen tarjoamista työmahdollisuuksista jne. Yleisesti markkinoinnissa ovat esillä kaikki alat, mutta välillä satsataan jonkun tietyn alan markkinointiin esim. alan työvoimanpulan tai opiskelijamäärän laskun vuoksi. Markkinoinnissa on tärkeää tietoisuuden kasvattaminen ja samalla myös asennekasvatus – mm. maaseutua ja maaseudun ammatteja kohtaan. Paras keino vaikuttaa on saada lapset ja nuoret fyysisesti paikan päälle tutustumaan ammatteihin ja koulutukseen käytännössä!
Metsäalaa markkinoidaan yhteisissä tapahtumissa siinä missä muitakin aloja. Keski-Pohjanmaan ammattiopistossa metsäalan koulutusta tarjotaan niin peruskoulun päättäville kuin myös vanhemmille ikäluokille. Koulutustarjontaan kuuluvat metsäkoneenkuljettaja- sekä metsuri- ja metsäpalveluiden tuottaja – tutkinnot.
Esimerkkejä markkinointitoimenpiteistämme kuluneen vuoden aikana:
Yön yli ulkona- metsäleiri 9-15 – vuotiaille järjestettiin 20.-21.10.2018 Perhossa. Tapahtumaa markkinoitiin Facebookin kautta. Maksimi osallistujamäräksi määriteltiin 20. Leiriä veti kaksi eräyrittäjää ja Kpedu Perhon luonto-ohjaajalinjan opiskelijaa. Hanketyöntekijä Heidi Jokinen oli myös leirillä mukana. Leiriohjelma oli monipuolinen luonto- ja metsäaktiviteetteineen. Mukavia infohetkiä pidettiin kodassa mm. metsäalan koulutuksesta ja alan työmahdollisuuksista. Leirillä lapset ja nuoret oppivat paljon metsään liittyviä asioita sekä erätaitoja. Flunssakauden jyllätessä perumisia tuli viime metreillä mutta hieno, pienen porukan, leiri toteutui ja osallistujat ja järjestäjät olivat todella tyytyväisiä. Jatkoa toivotaan.
Kokkolan kampushallin koulutusmessut ”Tulevaisuuden osaajaksi” järjestettiin 4. 7.-8.11.2018. Tapahtuma keräsi kaikki Keski-Pohjanmaan 9 – luokkalaiset ja opot / opet tutustumaan Kpedun koulutustarjontaan. Luonnonvara-alalta messuilla oli suuri, näyttävä osasto. Metsäala tuli kivasti esiin, kun metsäkonesimulaattori otettiin osastolle yhdeksi aktiviteetiksi. Mukana oli Kpedu Kannuksen toimipaikan metsäalan opettajia ja opiskelijoita. Metsäala oli mukana myös tapahtuman ammattishowssa, joka esitettiin useasti messupäivien aikana messulavalla.
Jouluinen Polku Maaseudulle – tapahtuma (maaseutuammattiin – esiselvityshanke) järjestettiin 29.11.2018 Kpedu Kannuksen ympäristössä. Tapahtumassa tuotiin esiin maaseudun mahdollisuuksia sekä luonnonvara-alan koulutuksia. Metsäalaa esiteltiin mm. koulutusinfopisteellä sekä metsäkonesimulaattoriajon yhteydessä. Päivään oli kutsuttu mukaan myös alan yrittäjä; Uusitalo Group, joka toi metsäkoneensa vieraiden tutkailtavaksi. Tapahtuma oli todella onnistunut ja sillä tavoitettiin noin 400 yläkoululaista ja useita opoja / opettajia.
Syksyllä 2018 tuotetiin kuvaajayrittäjä Jorma Ronkaisen kanssa Kpedu Kannuksen markkinointivideo. Saimme videoprojektin yhteydessä talteen loistavaa materiaalia myös metsäalasta; niin kuvia kuin videoita! Olemassaolevan yleisesittelyvideon lisäksi tehdään alakohtaiset (myös metsäala) esittelyvideot keväällä 2019.
Lisäksi metsäalaa ja metsäalan koulutusta on markkinoitu:
Work- messuilla Oulussa
KoneAgria – messuilla Jyväskylässä
Kone – messuilla Helsingissä
Lasten Willipäivä – tapahtumassa
Yläkouluilloissa ja opotunneilla
Lehti-ilmoituksissa ja lehtijutuissa
Maatalousteknologiaopiskelijoiden Maaseppä – lehdessä
Facebookissa
Www -sivuilla
Teksti: Projektisuunnittelija Heidi Jokinen